18. toukokuuta 2013

Viikonlopun tilkkukurssi.....

Jokioisilla jäi minun osaltani vain kahteen kertaan, sillä pääsin mukaan
 eiliseen iltatapaamiseen, ja tämän päivän tilkkuiluun.
Muut ompelevat vielä huomisen päivän- minulta se jää nyt välistä.
Aiheena kurssilla on valmiit 2½"-kaitaleet eli Jelly Roll- rullat.
Jelly Roll- nimike on muuten käytössä vain Moda'n kangassuikaleissa.
Muilla kangasvalmistajilla on omat nimet. Tämä oli minulle uusi asia :)
Koska minun aikaisemmin hankkimani rullani olivat ja pysyivät vielä
 tänäänkin piilossa, aloitin työni itse leikkaamistani suikaleista....
 
 
Ompelumalleja ja erilaisia ideoita suikaleiden käyttämiseksi oli kurssilla monia.
 Itse päädin kokeilemaan mallia nimeltään "Kolmen keikarin blokki".
 Blokkimallissa ommellaan neljä kangassuikaletta yhteen.....

 
Ryhmittelin suikaleita vähän tummuusjärjestykseen.
Olisin voinut järjestellä suikaleet toisellakin tavalla, ja saada siten ihan
toisen näköisiä blokkeja aikaiseksi. Nyt kuitenkin valitsin tälläisen tavan.
Suikaleiden ompelun jälkeen mallissa leikataan suikaleryhmän leveyden kokoisia neliöitä.
Minun neliöni ovat 8½"-kokoisia. Leikattuja neliöitä sitten ryhmitellään aina
kahden ryhmissä alla olevan kuvan mukaisesti..

 
Sitten vain ommellaan neliöt kiinni kiertäen ympäri koko neliö,
leikataan kulmasta kulmaan kaksi kertaa
 kuten alla olevassa kuvassa on leikattu......

 
silitetään saadut kaksiväriset pienet blokkipalat,
 ja aloitetaan järjestelemään niitä isommaksi pinnaksi....

 
Minun pitää ommella suikalesettejä lisää, ja nostaa valmiit palat
taas kiinni fleecehuopaan, sillä nämä palat
vaativat vähän mietintäaikaa ennen kuin oikea järjestys on löytynyt :)
Haluan pinnasta niin ison, että saan siitä taas yhden peittopinnan.
Ajattelin, että sitä voisi tarvittaessa käyttää myös
seinävaatteena "nuorison opiskelukämpässä". 
 
Kurssilla oli myytävänä Forssan kangaskauppa Kankaisen valikoimassa
olevia valmiita kangassuikalepaketteja. Ostin lilat Fabric Roll-rullat ajatuksella,
 että kahdesta rullasta syntyy pikapeitto. Bali Pops- suikaleet saavat
 odotella paketissaan pölyltä suojassa kunnes keksi mitä niistä ompelen :)
Odotusaika voi kyllä tulla pitkäksi, sillä paketti on niin kaunis.......

 
Kurssi oli erittäin mukava, ja olen iloinen , että lähdin mukaan.
Tapasin uusia iloisia tilkkuilijoita, sain aikaiseksi taas yhden keskeneräisen työn :)
Pinta syntyi nopeasti, ja olisi varmasti edennyt valmiimmaksi, jos olisin
pystynyt jäämään vaikka yöksi kurssipaikalle tänään. Valmistuminen hidastuu heti, kun joutuu ompelemaan kotioloissa - harmittavasti.
 
Nyt jännittämään euroviisuja....... Maritta 
 
P.S Nostin kurssilla tekemäni palat "seinälle".....
 
 
lisää pitää tehdä :) En halua tähän mitään erillisiä leveitä reunakaitaleita,
vain kapea reunakaitale viimeistelynä. Tai ainakin näin ajattelen tässä vaiheessa.
Kuvassa tummat palat ruskasävyisissä ovat ruskeita ja kirkasvärisissä tumma lila.
 
 


7 kommenttia:

Irma kirjoitti...

Voi jestas kun on taas hienoa pintaa:) ja omat sormet rupesivat heti syyhyämään.
Olen ostanut Forssasta tuollaisen rullan mutta en kerta kaikkiaan keksi mitä siitä tekisin, ehkä joskus tulee sopiva malli vastaan. Ostin myös Jelly Rolls-kirjan , siitäkään ei ollut apua:)

Kvilttaaja kirjoitti...

Kiitos taas tekniikan avaamisesta. Pikatekniikat ovat aina mielenkiintoisia, vaikka tällä hetkellä puuhastelen hitaiden tekniikoiden kanssa. En ole koskaan ostanut mitään valmiiksi leikattuja kangaspaloja.

Hannele kirjoitti...

Voi vitsi - onko Kankaisilla myynnissä myös noita Bali Popseja? Ei tarvitsisi Hollannista asti tilata...

Tilkku & Tilkku kirjoitti...

Tuleepa kaunista pintaa helposti, tuota pitää kyllä kokeilla. Olen luvannut ommella peiton sukulaiselleni kesään mennessä, nyt taisi löytyä idea siihen.

Maritta kirjoitti...

Nyt löytyi yksi Jelly Roll-rulla jemasta :) Ei kuitenkaan ne kaksi rullaa, jotka olin varannut juuri kurssiviikonlopulle. Kyllä nekin varmasti tulevat vielä vastaan.... toivottavasti.

Lea P kirjoitti...

Kiitos! Ihana ohje joka pääsee minulla ainakin ensi talvena käyttöön, pitää ensin vain etsiä kaikki kätköt jämäkaitaleiden osalta. Tulos tulee varmasti olemaan riemunkirjava.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos mukavasta kurssiseurasta! En saanut minäkään tilkkupintaani valmiiksi (hidas hämäläinen), mutta menen sitten syksyllä jatkamaan "Keskeneräisten tilkkutöiden kurssille".

Teija